sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Minin konepelti pohjamaaliin+ hiomaväriin, minin oven kittausta ja kitin värjäämistä

Perjantaina tulikin paljon opittua lisää eikä ongelmiltakaan vältytty, ei ollut mitään käryä aluksi pohjamaalin ja hiomavärin tekemisestä että mikä purkki siihen nyt kuuluu ottaa ja miten mittatikkua käytetään ja ruisku ei toiminut sieltä ei tullut ilmaa ja mitähän vielä! Opittiin kuiteskin värjäämään kittiä, vedettiin minin konepeltiin pohjamaali ja hiomaväri ja nyt on ehkä vähän enemmän perillä noista eri pohjamaaleista. Sekin tuli uutena asiana että muoville ja pellille on eri pohjamaalit että muovi tarvii jonkun tartunta-aineen..? 

Minin konepeltiin kummiskin laitettiin happopohjainen ruosteenestopohjamaali. Sitä vedettiin kaksi kerrosta ja oikeastaan heti sen jälkeen mentiin tekemään hiomaväri. Siinä oli taas uusi ongelma meillä että miten se tehdään ja mikä väri niistä valitaan että onko sillä suurta merkitystä. No päädyttiin sitten valkoseen. Sitä myös vedettiin kaksi kerrosta, heti kun pinta alkoi kuivahtaa niin uusi kerros. Varmaan maanantaina päästään hiomaan ja kittaamaan konepeltiä lisää. Muuten se näytti aika hyvältä paitsi juuri ennen maalausta huomattiin kitissä joku pehmeä läntti mikä rapsittiin pois niin se kohta ainakin täytyy kitata uudestaan. 




Sitten vähän kitin värjäämisestä. Jossain puupöydässä oli kolhu reunassa.


Markku opetti meille miten kittiä voi värjätä petsillä. Otetaan kittiä vaikka pahvinpalalle ja kaadetaan sen päälle petsiä ja sekoitetaan.


Kitistä tuli helposti todella löysää joten petsiä ei voi ihan kamalasti siihen laittaa. Mutta sitten kovettajaa ja sekoitus ja värjätty kitti on valmista.





Sitteen... Hmm voisi yrittää päivitellä tätä useammin kun ei enää muista mitä kaikkea ollaan tehty! Minnan kanssa ollaan kittailtu minin ovee. Peltiä oltiin jäykistelty itsestään laukeavalla pistepuikolla...


Pari kerrosta vedettiin lasikuitukittiä ja se jäykisti vielä lisää.


Sitten normi autokittiä ja hiomista, kittaamista, hiomista, kittaamista, hiomista, jossain vaiheessa meinas usko loppua mutta nyt se on jo aika hyvällä mallilla! Mitä nyt oltiin vähän kittailtu reikiä umpeen mitä sitten piti porailla auki..


Sieltä reiästä näätte myös kuinka paksu kerros kittiä on ja lisäähän sitä vielä poraamisenkin jälkeen ollaan vedetty! Eiköhän siitä vielä hyvä saada. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti