perjantai 27. syyskuuta 2013

Mini

Elikkäs en päässyt ensimmäisellä kerralla mukaan kun minin pohja maalattiin mutta se onneksi käännettiin vielä toiselle kyljelle ja maalattiin toisen kerran. Pohjaan ruiskutettiin ruosteenestomaali.


Seuraavana päivänä pohjaan vedettiin kiveniskumassa. Se ei ollut niin mukavaa kuin maalin ruiskutus sillä massa oli paksumpaa ja ruisku meni vähän väliä tukkoon. 


Tähän väliin piti tulla videopätkä jossa ruiskutan massaa mutta tietokone ei yllättäen suostu yhteistyöhön >:( Pitää kokeilla jos koulun koneella saisi lisättyä sen tänne...

Seuraavaksi piti sekoittaa punainen maali. 



Minnan kanssa maskit naamalla valmiina maalaamaan!

Sitten se ruiskutettiin minin pohjaan. Ensin vain harso ja sitten kunnon kerros kaksi kertaa. 

Harsoa

Lopputulos

Jennin kanssa sitten ollaan kittailtu ja hiottu minin konepeltiä aina kun ei ole muuta hommaa ollut.


Oikea puoli oli ensimmäinen kittausyritys ja siinä kitti ehti jo alkaa kuivumaan niin että tuli vain röpelöä. Vasen onnistuikin sitten jo paremmin. Hiomisen jälkeen vaan uutta kittiä ja uudestaan hiomista ja kittiä jne... 


Tänään kävin autopuolella vähän rengashommissa. Tulipa sieltäkin otettua kuva.


torstai 19. syyskuuta 2013

Kynäruisku- ja straippausharjoituksia

Olin aiemmin kokeillut kynäruiskua muutaman kerran mutta nyt päästiin harjoittelemaan liekkien tekemistä. Se näytti helpolta muttei ollut sitä! Meni vähän aikaa että alkoi pääsemään jyvälle. En loppujen lopuksi ollut tyytyväinen kumpaankaan tekeleeseeni vaan pyyhin niistä maalit pois ja seuraavana päivänä kokeilin straippausta. Sitä en ollut ikinä kokeillut. Oli yllättävän vaikeaa saada edes suora viiva tehtyä. :D

Ensimmäinen yritys
Ja toinen yritys


Mini

Autosta irrotettiin molemmat ovet koska seuraavaksi piti maalata niiden sisäpuolet ja auton sisätila. Sitten alettiin taas suojaamaan uudestaan! 


Maalaamossa maalattavat kohdat pyyhittiin rasvanpoistoaineella ja ei muutakun maalaamaan sitten.



Seuraavana päivänä auto otettiin takaisin nosturille ja alettiin suojaamaan autoa niin että pohja jäi näkyviin sillä se maalattaisiin seuraavaksi. Autopuolelta haettiin neljä rengasta joiden päälle mini sitten kaadettiin kyljelleen.


Pohjasta piti hioa vielä ruosteita ja massoja pois.


Käytiin lainaamassa autopuolelta liima/tiivistemassaa jota levitettiin saumakohtiin.


Sitten kävimme hiekkapuhaltamassa konepeltiä.


Konepeltiä oli hieman vaikea käännellä tuola niin loppuja sitten hiottiin käsin ja sen jälkeen suojattiin sen toinen puoli. Jaaa sitten tulin kipeäksi viikonloppuna enkä päässyt maanantaina ja tiistaina kouluun ;( Pohja ja konepellin toinen puoli oli sinä aikana maalattu.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Hajoitusilmaruiskun pesu

1. Irrota hajoitusilmasuutin ja laita se tinneriin
2. Irrota neulan säätöruuvi ja laita neula tinneriin
3. Irrota ainesuutin ja laita se tinneriin
4. Putsaa pulloharjalla ja tinnerillä ruisku sisältä puhtaaksi ja valuta tinneriä läpi
5. Puhdista tinnerissä likoomassa olevat osat pensselillä ja tinnerillä
6. Kasaa päinvastaisessa järjestyksessä
7. Puhdista ruisku ulkopuolelta pensselillä ja tinnerillä


torstai 12. syyskuuta 2013

Salaisen tehtävän jäljillä...

Piti miettiä miten spraypullo ja kittilasta liittyvät toisiinsa.
Kittilastalla levitetään kitti ja hionnan jälkeen suihkutetaan kittikohdan päälle sprayta ja hiotaan uudestaan. Kohdat joihin jää pilkkuja ovat kuopalla. On hyvä tehdä tämä vaihe niin saa mahdollisimman tasaista jälkeä.
 
Lähde: Google ja näköjään löytyy myös Välkkysen blogista.
 
Lähde: Google ja Välkkysen blogi. :)
 
Team 1 eli aikkarit!!!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kanootin lakkaus

Emme olleet alusta asti mukana tekemässä tätä, se oli siis hiottu karheammaksi ja jostain kohdista vähän liikaakin joten niihin kohtiin piti vetää candy väri ennen lakkausta. 

Ensin lakkaa vedettiin vain harso ja annettiin sen olla noin 10min jonka aikana kävimme tekemässä lisää lakkaa.


Toisella kerralla lakkaa vedettiin enemmän niin että tulisi kiiltävä ja tasainen pinta.

Tadaa!

torstai 5. syyskuuta 2013

Mini Pick-Up

En näköjään ottanut kuvia vielä siinä vaiheessa kun emme olleet tehneet autolle mitään... Mutta siis se oli melkein kokonaan hiottu pellille joten hioimme siitä ruosteita ja vanhoja maaleja pois.


 Vedämme epoksipohjamaalin siihen osissa että kaikki saavat harjoitella suojaamista. Itse en tällä kertaa osallistunut suojaamiseen ollenkaan kun teimme Jennin kanssa sitä rekan lasikuitupaikkausta niin ensi kerralla sitten, mutta ruosteiden hiomiseen osallistuimme silloin kun odoteltiin esim että kitit kuivuu kunnolla. Hiomisen ja suojaamisen jälkeen Mini nostettiin pöydälle jolla se työnnettiin maalaamoon. 


 Siellä se pyyhittiin rasvanpoistoaineella. Ja eikun maalia tekemään! Ensin maalattiin pensseleillä saumakohtia ja vaikeimpia paikkoja mihin ei ruiskulla oikein pääse. 



Sitten ruiskuttelemaan!


Lasikuitupaikkausta

Pääsimme Jennin kanssa harjoittelemaan lasikuitupaikan tekemistä koulumme rekan kärryyn. Aloitimme hiomalla kuopan ympäriltä isolta alueelta.


 Leikkasimme lasikuitumatosta sopivat paikat valmiiksi ja sekoitimme hartsin jonka levitimme pensseleillä lasikuitumaton alle ja päälle. Kuoppaan laitoimme pienen tupon lasikuitumatosta. Ennen seuraavaa kerrosta annettiin paikan kuivua kunnolla, hiottiin reunoja vähän siistimmiksi ja leikattiin seuraava paikka lasikuitumatosta. Ja taas levitettiin hartsia lasikuitumaton alle ja päälle. Kun paikka oli kuivunut kunnolla hioimme sen tasaisemmaksi ja siihen laitettiin lasikuitukittiä. 


Taas hiottiin ja laitettiin kittiä. 


Hiomista vähän lisää... Ja vihdoin pääsimme maalaamaan! Vedettiin sprayllä pohjamaali ja telalla sitten maalattiin valkoiseksi koska teimme vain väliaikaisen paikan ja menemme myöhemmin maalaamaan uudestaan sen Turenkiin. Paperilla vähän töpöteltiin reunoja.



Ja hartsia sekoitettaessa vähän lorahti liikaa kovettajaa, pystyimme kuitenkin käyttämään sen vaikka se sitten äkkiä jämähtikin ja kuumeni niin paljon että kippo piti viedä ulos siltä varalta jos se alkaisi palamaan. Mutta virheistä oppii!


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Etätehtävä


Etätehtävän tarkoitus on selvittää, mitkä ovat tärkeitä tietoja maalattaessa, ja miten ne löytyvät käyttöteknisestä tiedotteeesta.

1.    Maalin seossuhde?
2.    Tarvitseeko ko. maali ohentamista ruiskumaalattaessa (kerro ohenteen määrä)?
3.    Mikä on valmiin seoksen käyttöaika?
4.    Mikä on haihdutusaika märkää-märälle kerrosten välillä?
5.    Koska tuote on pölykuiva?
6.    Milloin tuotteen voi luovuttaa asiakkaalle maalauksen jälkeen?
7.    Mitä suojavarusteita tarvitaan työn suorituksen aikana?
8.    Millä ja miten työvälineet pestään?
9.    Miten työtilan lämpötila vaikuttaa kuivumisaikaan?


1.    Maali 4 tilavuusosaa 179-s.
       Kovete 1 tilavuusosa 008 5600 tai 008 5605 (nopea)
2.    Suurpaineruiskutuksessa maalia ohennetaan 0-10%.
3.    +23°C 6h käytettäessä kovetetta 008 5600 ja 3h käytettäessä kovetetta 008 5605
4.    Päällemaalattavissa epoksimaaleilla
       Kovetteella 008 5600 0ºC: 30h, +5ºC: 20h, +10ºC: 6h, +23ºC: 2h, +35ºC: 1h
       Kovetteella 008 5605 0ºC: 18h, +5ºC: 12h, +10ºC: 4h, +23ºC: 1½h, +35ºC: ¾h
 5.   Kovetteella 008 5600 0°C: 4h, +5°C: 2h, +10°C: 1h, +23°C: ½h, +35°C: 15min.
       Kovetteella 008 5605 0°C: 3h, +5°C: 1½h, +10°C: ¾h, +23°C: ½h, +35°C: 12min.
6.    Luovuttaisin seuraavana päivänä
7.    Haalarit, hengityssuoja, suojalasit, hanskat.
8.    Tinnerillä. Ruisku puretaan, ruiskusta lasketaan tinneriä läpi, osat putsataan tinnerillä, kasaus, ruiskun ulkopuolinen putsaus.
9.    Mitä lämpimämpää on sitä nopeammin maali kuivuu.