torstai 19. maaliskuuta 2015

Audin takapuskurin maalaus

Takapuskurista lähti maalit kun pesin auton painepesurilla.


Maalaan vain alaosan koska sen saa helposti tehtyä tuohon rajaan.


Ensin pesin auton ja kuivasin sen. Nostin auton nosturilla. Pyyhin takapuskurin rasvanpoistoaineella. Aloin hiomaan P180:lla vauriokohtia. Sieltä paljastui kittiä!


Tarkemmin tutkailtua reunaa niin sieltähän lohkeili muualtakin maali. Hioin myös P180:lla.


Lisää halkeemia. Hioin halkeemakohdat muoville asti. Ja pian huomasin että taitaa olla melkein koko puskuri joskus kitattu...


Ennen kittausta mattasin tuon välin harmaalla karhunkielellä ja suojasin vähän puskurin yläosaa sillä alaosan muovikohtiin laitoin muovinpohjustetta. 



Muovinpohjusteaine reagoi yhden edellisen maalikerroksen kanssa. 


Annoin aineen kuivua n. 5min ja hioin röpelön varovasti tasaiseksi, hiomatta kuitenkaan pelkän muovin päältä. Sitten puhalsin pölyt kitattavilta alueilta ja kittasin ne. Olisin käyttänyt muovikittiä mutta sitä ei ollut joten käytin polyesterikittiä. Kittien kuivuessa mattasin loputkin puskurista.


Ensimmäisen kittauksen jälkeen hioin vähän koneella P180:lla ja puhalsin taas pölyjä ja kittasin uudestaan.


Toisen kittauksen jälkeen hioin taas ensin koneella suurimmat P180:lla ja sitten hiomatuella P180:lla. Kolmannella kerralla kittasin enää vain pienet reiät mitä oli kittiin jäänyt muutamiin kohtiin. Lopuksi hioin syvemmät naarmut pois P240:lla.


Poistin suojaukset ja puhalsin puskurin.



Suojasin auton ja pyyhin puskurin rasvanpoistoaineella.


Tein hiomaväriä 0.25L. Olisin tehnyt tummemmalla mutta tuo oli sillä hetkellä ainoa väri. Hiomaväri ruisku oli huollettavana eli ilmeisesti puhdistettavana joten valitsin ruiskun jossa oli 2,0mm suutin.


Ruiskutin kaksi kerrosta hiomaväriä. Painetta oli 2bar. Vähän valui. Hiomaväriä olisi riittänyt kolmanteenkin kerrokseen joten sitä olisi voinut tehdä alunperin 0,2L tai jopa vähän vähemmänkin.



Auto ei ollut kammiossa kuin ruokkiksen ajan ja hiomaväri oli vielä vähän pehmoista joten infralla lämmitin sitä. 15min flashiä jonka jälkeen 15min yhtäjaksoista.


Hioin hiomaväriä P800:lla koneella ja käsin. Tälläiset rajat tein päihin, ettei tarvi ruiskuttaa hiomaväriä koko puskurille ja rajat oli helppo hioa.


Jotain vähän näkyi hiomavärin läpi ja hioin sitä niin kauan että meni sitten puhki.


Puhalsin kohdan ja pyyhin rasvanpoistoaineella. Laitoin siihen spraypohjamaalia.


Annoin sen kuivua mataksi ja kun pystyi hiomaan, hioin sen myös P800:lla.



Värikoodi löytyi huoltokirjasta. LZ9W


Kiillotin kohdan auton takakyljestä johon sitten pääsin vertailemaan eri värilätkiä.



Kone antoi kaksi parasta vaihtoehtoa. Sammutin kammiosta valot ja vertailin niitä sävylampun avulla  kiillotettua kohtaa vasten.


Niistä valintani oli tämä.


Auto oli puhallettu pölyistä ja aloin suojaamaan sitä. Suojauksen jälkeen pyyhin puskurin rasvanpoistoaineella sekä vesiohenteisella rasvanpoistoaineella.



Ja eikun maalia tekemään. Maalina oli Standoxin vesiväri. Otin vesiväriruiskun jonka suutinkoko oli 1,3mm. Painetta 2bar. Tein maalia 0,15L.


Ruiskutin ensimmäisen kerroksen ihan märäksi ja toisen ristiin päälle kauempaa.


Tein lakkaa suunnilleen saman verran, tikulla 2:1. Lakkaruiskun suutinkoko oli myös 1,3mm ja paineen nostin 3bariin. Ruiskutin ensin vajaan kerroksen ja hetken sen annettua kuivua ruiskutin toisen varsinaisen kerroksen. Lakkaa jäi yli, vähempi olisi riittänyt. Hyvin peilasi!




Valmista tuli vasta viidentenä päivänä. Keskiviikkona olisin jo ollut valmis maalaamaan mutta kammio oli varattu joten jouduin odottamaan seuraavaan päivään. Päivä oli lyhyt joten jätin auton yöksi kammioon kuivumaan ja perjantaina otin siitä enää vain suojaukset pois. 

3 kommenttia:

  1. Hyvin kerrottu ja kuvailtu puskurin korjausmaalaus! Hienoa, Heidi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä. Oli kiva nähdä myös kuvia. Meilläkin olisi pieni projekti edessä, tosin traktorin kanssa. Se pitäisi teollisuusmaalata. Itse sain idean, että yritetään saada se taas uuden näköiseksi. https://www.maalausliiketuimala.fi/teollisuusmaalaus

    VastaaPoista
  3. No kävipä harmillisesti Audin takapuskurille, mutta taitavasti sait sen korjattua. Meillä olisi etsinnässä teollisuusmaalaamo tai vastaava, kun tarvitaan isolle autolle uutta väriä pintaan. Minä en tiennytkään että maaleja lämmitetään infralla. https://www.tarvaspinnoite.fi/hiekkapuhallus

    VastaaPoista